Työssäjaksaminen
työssäjaksamisen hoitaminen

Työssä jaksaminen ja työhyvinvointi koostuu huomattavan monista tekijöistä. Siihen vaikuttavat monet organisaatioon, työyhteisöön ja työn kuvaan liittyvät seikat, mutta keskeistä on myös työntekijän kyky huolehtia itse omasta työhyvinvoinnistaan.
Mielenterveys, masennus, ahdistus, uupumus
AJOISSA HAETTU APU ON TEHOKKAINTA

Psyykkisellä työskentelyllä voidaan vahvistaa henkilön omaa kykyä huolehtia työhyvinvoinnistaan. Työskentelyn kohteiksi nousevat mm. kuormitustekijöiden tarkastelu, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osatekijöiden tiedostaminen, työntekijän ja kuormitustekijöiden välisen suhteen miettiminen. Terapiassa pohditaan näihin vaikuttamisen mahdollisuuksia ja esteitä, sekä vahvistetaan omien ajatusmallien tiedostamista ja muokkaamista. Myös monipuolisiin työstressistä palautumisen keinoihin kiinnitetään huomiota.


Suositeltavat terapeutit

psykoterapeutti Ansa Ainasoja

Ansa Ainasoja

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Iskoskuja 3, Vantaa
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, lapset, nuoret
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdolllisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: ratkaisukeskeinen psykoterapeutti YET, fysioterapeutti, emotionaalisen trauman hoito (5pvä), HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi, viiden pisteen korva-akupunktio, työnohjaaja, EFT
psykoterapeutti Raija Arpré

Raija Arpré

terapeutti
Vastaanotto: Iskoskuja 3, Vantaa
Palvelukielet: englanti, suomi
Kohderyhmä: aikuiset, lapset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: ei vielä oikeuksia
Suuntaus: kognitiivinen, ratkaisukeskeinen
Koulutus: ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, EFT 2 taso, fysioterapeutti, kognitiivisen lyhytterapian erityispätevyys, skeematerapia, kehopsykoterapeuttinen koulutus, yhteiskuntatieteiden maisteri (kehityspsykologia), kognitiivinen hypnoterapia (koul.), NLP- master practitioner
psykoterapeutti Maritta Hedman

Maritta Hedman

psykoterapeutti
Vastaanotto: Iskoskuja 3, Vantaa
Palvelukielet: ruotsi, suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret
Kela-oikeudet: vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: kognitiivinen
Koulutus: kognitiivinen psykoterapeutti ET, integratiivinen psykoterapia, kognitiivisen lyhytterapian erityispätevyys, NLP-Practitioner, ratkaisukeinen neuropsykiatrinen valmentaja, valtiotieteiden kandidaatti, viiden pisteen korva-akupunktio, sosiaalityöntekijä
psykoterapeutti Virpi Kivi

Virpi Kivi

terapeutti
Vastaanotto: Iskoskuja 3, Vantaa
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, lapset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: ei vielä oikeuksia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: psykiatrinen erikoissairaanhoitaja, Master of Science - Solution Focused Therapy, ratkaisukeskeinen terapeutti, sairaanhoitaja, kansainvälisyys terveydenhuollossa
psykoterapeutti Kirsti Kupiainen
Vastaanotto: Iskoskuja 3, Vantaa
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: ei vielä oikeuksia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: erityisopettaja, fysioterapeutti, fysioterapian opettaja, johtamisen erityisammattitutkinto JET, kasvatustieteen tohtori, Postgraduate Diploma in Solution Focused Therapy , ratkaisukeskeinen terapeutti, opinto-ohjaaja
psykoterapeutti Tiiu Näveri

Tiiu Näveri

psykoterapeutti
Vastaanotto: Iskoskuja 3, Vantaa
Palvelukielet: suomi, viro
Kohderyhmä: aikuiset, lapset, nuoret
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdolllisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, NLP-Practitioner, organisaation johtaminen 4v Talinnan YO, psykoanalyyttinen psykoterapia 4v. Tallinnan YO, skeematerapia, erityisopettaja HY, kasvatustieteiden maisteri, Muksuoppi vanhemmille- kurssin ohjaaja
Kokemus: ahdistuneisuushäiriöt, biologisten vanhempien tuki sijaishuollossa, dissosiaatio, fobiat, haastava käyttäytyminen, hengelliset asiat, Ikääntymisen ja eläköitymisen ongelmat, kaksisuuntainen mielialahäiriö, keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriöt, kriisi- ja tukikeskustelut, masennus, mindfulness, monikulttuurisuus, narsismi - rikotusta eheäksi, NLP, nuorisoterapia, nuoruusikäisten psykoterapia, olemisen ja elämän pohdinta, painonhallinta, perheväkivalta, post-traumaterapia, rentoutus, riippuvuudet, sijaisvanhempien tuki, sosiaalisten tilanteiden pelko, sovellettu rentoutus, surun käsitteleminen, suuttumuksen hallinta, syömishäiriöt, terapeuttinen kirjoittaminen, traumaattiset elämäntilanteet, työssäjaksaminen, työuupumus, uusperheet, vanhempainohjaus ja -tuki, vauva- ja pikkulapsiperheet, voimaannuttava lyhytterapia, voimavarakeskeinen terapia
psykoterapeutti Inga Rikson

Inga Rikson

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Iskoskuja 3, Vantaa
Palvelukielet: suomi, venäjä, viro
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdolllisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, yksilöterapia
Suuntaus: integroiva, ratkaisukeskeinen
Koulutus: psykologian maisteri (M.Sc), ratkaisukeskeinen psykoterapeutti YET, muistisairaan hoitotyön opinnot, NLP-Practitioner, työnohjaajakoulutus (ratkaisukeskeinen YET), työterveydenhoitajan opinnot, sairaanhoitaja
psykoterapeutti Nelli Sulkonen

Nelli Sulkonen

psykoterapeutti
Vastaanotto: Iskoskuja 3, Vantaa
Palvelukielet: suomi, venäjä
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: perheterapia, toistaiseksi ei mahdolllisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, yksilöterapia
Suuntaus: integroiva, kognitiivinen, perheterapia
Koulutus: perheterapeutti YET, psykoterapeutti YET, ylempi korkeakoulututkinto käytännön ja pedagogiikan psykologiasta, integratiivinen psykoterapia, narratiivinen psykoterapeutti, Valtava-terapeutti (Hki), EFT
psykoterapeutti Jarno Warsa-Ritaranta

Jarno Warsa-Ritaranta

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Iskoskuja 3, Vantaa
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, Master of Science - Solution Focused Therapy, narratiivinen psykoterapeutti, HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi, ongelmapelaajien erityisohjaaja, teologian maisteri

Tiedustelut

Asiakaspalvelumme neuvoo maksutta ajanvarausten, Kela-korvausten sekä terapiamuodon ja terapeutin valinnan kysymyksissä. Terapeuttien ammatillista neuvontaa saa verkkoneuvontapalvelusta tai varaamalla ajan vastaanotolle.

Haluatko kysyä terapiasta tai työnohjauksesta? Ota yhteyttä.
Kysymyksesi:
Sähköpostiosoitteesi:

Asiakaspalvelumme vastaa sinulle henkilökohtaisesti yhden työpäivän sisällä. Neuvonta on sinulle maksutonta.

Ajanvaraukset ja tiedustelut verkossa, sähköpostitse tai puhelimitse
044 4141 000

Psykoterapiakeskus Vastaamo Espoo

Tapiolan Keskustorni, Tapiontori 1
02100 Espoo

Psykoterapiakeskus Vastaamo Espoo

Psykoterapiakeskus Vastaamo Malmi

Malmin kauppatie 8 B
00700 Helsinki

Psykoterapiakeskus Vastaamo Malmi

Psykoterapiakeskus Vastaamo Mannerheimintie

Mannerheimintie 12 B
00100 Helsinki

Psykoterapiakeskus Vastaamo Mannerheimintie

Psykoterapiakeskus Vastaamo Lappeenranta

Snellmaninkatu 10
53100 Lappeenranta

Psykoterapiakeskus Vastaamo Lappeenranta

Psykoterapiakeskus Vastaamo Hämeenlinna

Raatihuoneenkatu 8
13100 Hämeenlinna

Psykoterapiakeskus Vastaamo Hämeenlinna

Psykoterapiakeskus Vastaamo Tampere

Kauppakeskus Tullintori, Tullikatu 6
33100 Tampere

Psykoterapiakeskus Vastaamo Tampere

Psykoterapiakeskus Vastaamo Turku

Yliopistonkatu 31
20100 Turku

Psykoterapiakeskus Vastaamo Turku

Psykoterapiakeskus Vastaamo Vantaa

Kauppakeskus Myyrmanni, Iskoskuja 3
01600 Vantaa

Psykoterapiakeskus Vastaamo Vantaa

Psykoterapiakeskus Vastaamo Jyväskylä

Yliopistonkatu 38
40100 Jyväskylä

Psykoterapiakeskus Vastaamo Jyväskylä

Psykoterapiakeskus Vastaamo Oulu

Koulukatu 34
90100 Oulu

Psykoterapiakeskus Vastaamo Oulu

Psykoterapiakeskus Vastaamo Lahti

Vesijärvenkatu 11 A
15140 Lahti

Psykoterapiakeskus Vastaamo Lahti