Työuupumus
Työn vaatimusten ja henkilön resurssien välinen ristiriita

Työuupumus on seurausta tilanteesta, jossa työn vaatimukset ovat ristiriidassa henkilön omien resurssien kanssa. Toisaalta ristiriita voi olla myös työn tarjoamien mahdollisuuksien ja henkilön omien toiveiden ja tarpeiden välillä. Tästä ristiriidasta seuraavan stressin pitkittyessä henkilö alkaa kokea olonsa uupumusasteisesti väsyneeksi.
Mielenterveys, masennus, ahdistus, uupumus
PARANNAMME PSYKOTERAPIAN SAATAVUUTTA

Työuupumuksen oireet

Työuupumuksen oireistoon kuuluu ammatillisen itsetunnon heikkeneminen, jolloin henkilö alkaa epäillä kykyjään toimia oman alansa ammattilaisena. Henkilö saattaa kyynistyä, jolloin työn anatama psykologinen tyydytys katoaa ja suhde työntekoon muuttuu epäkiinnostaaksi ja turhauttavaksi.

Ehkäisy työpaikalla

Koska työuupumus on seurausta työn vaatimusten ja henkilön resurssien välisestä ristiriidasta, ei pelkkä sairauslomalle jääminen yleensä ratkaise perusongelmaa vaan henkilön voimat palautuvat hänen ollessaan poissa töistä mutta hän uupuu uudelleen töihin palattuaan. Siten on tärkeää pyrkiä vaikuttamaan mainitun ristiriidan pienentämiseksi tai poistamiseksi.

Psykologinen hoito

Työpaikalla tehtävien toimien lisäksi myös psykologisella työskentelyllä voidaan kaventaa vaatimusten ja resurssien kuilua. Tällöin työskentelyn kohteeksi nousevat mm. omien ajatusmallien tiedostaminen ja muokkaaminen, itseen kohdistuvien ylisuurten vaatimusten lieventäminen, erilaisten työssä ilmenevien tunnekokemusten käsittely, sosiaalisten ristiriitojen työstäminen ja niiden sietämisen ja selvittämisen vahvistaminen. Työuupumuksen taustalla vaikuttaa työn kuormituksen lisäksi usein myös henkilökohtaiseen elämään liittyviä kuormitustekijöitä. Näiden työstäminen psyykkisesti on usein merkityksellistä työuupumuksesta toipumisen kannalta.


Suositeltavat terapeutit

psykoterapeutti Johanna Almgren

Johanna Almgren

psykoterapeutti
Vastaanotto: Keskuskatu 17, Seinäjoki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: vaativa lääkinnällinen kuntoutus, vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: psykiatrinen erikoissairaanhoitaja, psykoterapeutti ET, NLP master, skeematerapia, synnytyksen jälkeisen masennuksen hoito
psykoterapeutti Teija Asumus

Teija Asumus

psykoterapeutti
Vastaanotto: Keskuskatu 17, Seinäjoki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret
Kela-oikeudet: vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: kriisi- ja traumaterapia
Koulutus: psykiatrinen erikoissairaanhoitaja, traumapsykoterapeutti ET
psykoterapeutti Marjatta Kankaanpää

Marjatta Kankaanpää

psykoterapeutti
Vastaanotto: Keskuskatu 17, Seinäjoki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, lapset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: perheterapia, vanhempien ohjaus
Suuntaus: perheterapia
Koulutus: paripsykoterapeutti, perheterapeutti ET, interpersoonallinen psykoterapia IPT, psykiatrinen sairaanhoitaja
psykoterapeutti Tiina Keskinen

Tiina Keskinen

psykoterapeutti
Vastaanotto: Keskuskatu 17, Seinäjoki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret
Kela-oikeudet: vaativa lääkinnällinen kuntoutus, yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: terveystieteiden maisteri, skeematerapia, terveydenhoitaja, yksilöpsykoterapeutti ET
psykoterapeutti Päivi Laivuori

Päivi Laivuori

psykoterapeutti
Vastaanotto: Keskuskatu 17, Seinäjoki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, lapset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: perheterapia
Suuntaus: perheterapia, ratkaisukeskeinen
Koulutus: perheterapeutti ET, ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, skeematerapia, sosiaalityöntekijä
psykoterapeutti Jarmo Lusa

Jarmo Lusa

psykoterapeutti
Vastaanotto: Keskuskatu 17, Seinäjoki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, parit, perheet
Kela-oikeudet: yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: diakonia- ja sosiaalityön tutkinto, ammatillinen opettajan tutkinto, johtamisen erikoisammattitutkinto, huoltoriitasovittelun asiantuntija-avustajan koulutus
psykoterapeutti Sari Pöytälaakso

Sari Pöytälaakso

psykoterapeutti
Vastaanotto: Keskuskatu 17, Seinäjoki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret
Kela-oikeudet: yksilöterapia
Suuntaus: kognitiivinen
Koulutus: kognitiivinen psykoterapeutti YET, NLP master, psykiatrinen sairaanhoitaja, skeematerapia, sosionomi
psykoterapeutti Tarja Similä

Tarja Similä

psykoterapeutti
Vastaanotto: Keskuskatu 17, Seinäjoki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, parit, perheet
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdolllisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: psykoterapeutti ET, sosiaalityöntekijä, skeematerapia, sosiaalikasvattaja, yhteiskuntatieteiden maisteri
psykoterapeutti Marja Taimisto

Marja Taimisto

psykoterapeutti, psykologi
Vastaanotto: Keskuskatu 17, Seinäjoki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdolllisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, yksilöterapia
Suuntaus: kognitiivinen, perheterapia
Koulutus: kognitiivinen psykoterapeutti YET, perheterapeutti ET, skeematerapia, filosofian maisteri
psykoterapeutti Pentti Takala

Pentti Takala

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Keskuskatu 17, Seinäjoki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: perheterapia
Suuntaus: perheterapia
Koulutus: perheterapeutti ET, Työyhteisökonsultti, organisaatiokonsultti, teologian maisteri, työnohjaaja
psykoterapeutti Sanna Yliluoma

Sanna Yliluoma

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Keskuskatu 17, Seinäjoki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, lapset, nuoret, perheet
Kela-oikeudet: yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: psykoterapeutti YET, ratkaisukeskeinen psykoterapeutti YET, skeematerapia, kätilö, sairaanhoitaja

Tiedustelut

Asiakaspalvelumme neuvoo maksutta ajanvarausten, Kela-korvausten sekä terapiamuodon ja terapeutin valinnan kysymyksissä. Terapeuttien ammatillista neuvontaa saa verkkoneuvontapalvelusta tai varaamalla ajan vastaanotolle.

Haluatko kysyä terapiasta tai työnohjauksesta? Ota yhteyttä.
Kysymyksesi:
Sähköpostiosoitteesi:

Asiakaspalvelumme vastaa sinulle henkilökohtaisesti yhden työpäivän sisällä. Neuvonta on sinulle maksutonta.

Ajanvaraukset ja tiedustelut verkossa, sähköpostitse tai puhelimitse
044 4141 000