Työuupumus
Työn vaatimusten ja henkilön resurssien välinen ristiriita

Työuupumus on seurausta tilanteesta, jossa työn vaatimukset ovat ristiriidassa henkilön omien resurssien kanssa. Toisaalta ristiriita voi olla myös työn tarjoamien mahdollisuuksien ja henkilön omien toiveiden ja tarpeiden välillä. Tästä ristiriidasta seuraavan stressin pitkittyessä henkilö alkaa kokea olonsa uupumusasteisesti väsyneeksi.
Mielenterveys, masennus, ahdistus, uupumus
NOPEA VÄYLÄ OIKEAAN HOITOON

Työuupumuksen oireet

Työuupumuksen oireistoon kuuluu ammatillisen itsetunnon heikkeneminen, jolloin henkilö alkaa epäillä kykyjään toimia oman alansa ammattilaisena. Henkilö saattaa kyynistyä, jolloin työn anatama psykologinen tyydytys katoaa ja suhde työntekoon muuttuu epäkiinnostavaksi ja turhauttavaksi.

Ehkäisy työpaikalla

Koska työuupumus on seurausta työn vaatimusten ja henkilön resurssien välisestä ristiriidasta, ei pelkkä sairauslomalle jääminen yleensä ratkaise perusongelmaa vaan henkilön voimat palautuvat hänen ollessaan poissa töistä mutta hän uupuu uudelleen töihin palattuaan. Siten on tärkeää pyrkiä vaikuttamaan mainitun ristiriidan pienentämiseksi tai poistamiseksi.

Psykologinen hoito

Työpaikalla tehtävien toimien lisäksi myös psykologisella työskentelyllä voidaan kaventaa vaatimusten ja resurssien kuilua. Tällöin työskentelyn kohteeksi nousevat mm. omien ajatusmallien tiedostaminen ja muokkaaminen, itseen kohdistuvien ylisuurten vaatimusten lieventäminen, erilaisten työssä ilmenevien tunnekokemusten käsittely, sosiaalisten ristiriitojen työstäminen ja niiden sietämisen ja selvittämisen vahvistaminen. Työuupumuksen taustalla vaikuttaa työn kuormituksen lisäksi usein myös henkilökohtaiseen elämään liittyviä kuormitustekijöitä. Näiden työstäminen psyykkisesti on usein merkityksellistä työuupumuksesta toipumisen kannalta.


Suositeltavat terapeutit

psykoterapeutti Tiina Anttila

Tiina Anttila

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: englanti, suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdollisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: psykoterapeutti ET, kognitiivinen lyhytpsykoterapia (koulutuksessa), psykofyysinen psykoterapia I-taso, Työnohjaaja (STOry), emotionaalisen trauman hoito (5pvä), HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi, kasvatustieteiden maisteri
psykoterapeutti Arja Hirvonen

Arja Hirvonen

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: perheterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus, yksilöterapia
Suuntaus: kriisi- ja traumaterapia, perheterapia
Koulutus: kriisi- ja traumapsykoterapeutti ET (psykodynaamis-kognitiivinen viitekehys), EMDR-terapeutti II-taso, johtamisen erityisammattitutkinto JET, NLP master, päihdeterapeutti /yksilöohjaus, psykofyysinen psykoterapia I-taso, työnohjaaja systeeminen ja ratkaisukeskeinen, HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi, kasvatustieteiden maisteri, perheterapeutti ET, työnohjaajakoulutus (systeeminen 2v.), EFT, sensorimotorinen psykoterapia I-taso (kehokeskeinen lähestymistapa)
psykoterapeutti Maija Itälä

Maija Itälä

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: englanti, suomi
Kohderyhmä: aikuiset, lapset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdollisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, vaativa lääkinnällinen kuntoutus, yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, tunnekeskeinen pariterapia: perusopinnot, HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi, kasvatustieteiden maisteri, opettaja
psykoterapeutti Antti Kiikko

Antti Kiikko

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: englanti, suomi
Kohderyhmä: aikuiset
Kela-oikeudet: vaativa lääkinnällinen kuntoutus, yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: ratkaisukeskeinen psykoterapeutti VET, B.Sc Psychology, M.Sc. Social Sciences, nuorisoterapeutti, työnohjaaja
psykoterapeutti Laila Kivi

Laila Kivi

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdollisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, sosiaalityöntekijä
psykoterapeutti Ted Knif

Ted Knif

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: ruotsi, suomi
Kohderyhmä: aikuiset, lapset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: paripsykoterapia, perheterapia
Suuntaus: paripsykoterapia, perheterapia
Koulutus: sosionomi, voimavarakeskeinen perheterapeutti ET, perheterapeutti ET, pariterapia
psykoterapeutti Terhi Kosonen

Terhi Kosonen

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdollisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, yksilöterapia
Suuntaus: integroiva, kognitiivinen
Koulutus: kognitiivinen psykoterapeutti ET, työterveyshuollon erikoislääkäri, HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi
psykoterapeutti Arja Lehto

Arja Lehto

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: englanti, ruotsi, suomi, tanska
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: ryhmäterapia, toistaiseksi ei mahdollisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, vaativa lääkinnällinen kuntoutus, vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: gestalt
Koulutus: psykoterapeutti ET, jooga- ja meditaatio-opettaja, kognitiiviset metodit, emotionaalisen trauman hoito (5pvä), sairaanhoitaja
psykoterapeutti Lotta Mankonen

Lotta Mankonen

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdollisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: psykoterapeutti ET, Johtamisen erikoisammattitutkinto JET (painopiste henkilöstöjohtaminen ja työhyvinvointi), Sosiaalitieteiden, terveydenhoidon ja sairaanhoidon opettaja, sosiologi, terveydenhoitaja, sairaanhoitaja, valtiotieteiden maisteri
psykoterapeutti Sanna Mäkinen

Sanna Mäkinen

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdollisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, vaativa lääkinnällinen kuntoutus, vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: psykiatriaan erikoistunut sairaanhoitaja, ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, CBASP- Pitkäaikaisen masennuksen hoitomalli, dialektinen käyttäytymisterapia DKT, interpersoonallinen psykoterapia IPT, kognitiivinen käyttäytymisterapia psyykkisten häiriöiden hoidossa, skeematerapia, lyhytterapia
psykoterapeutti Susa Niinistö

Susa Niinistö

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, lapset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: paripsykoterapia, perheterapia
Suuntaus: paripsykoterapia, perheterapia, seksuaaliterapia
Koulutus: apsen suru: läheisensä menettäneen lapsen kohtaaminen ja tukeminen, Kasvatustieteen yo, paripsykoterapeutti, perheneuvoja, seksuaaliterapeutti, teologian tohtori, Työyhteisökonsultti, perheterapeutti ET, tunnekeskeinen pariterapia; perusopinnot
psykoterapeutti Ulla-Maija Nikula

Ulla-Maija Nikula

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret
Kela-oikeudet: yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, johtamisen erityisammattitutkinto JET, MediMerc sosiaali ja terveydenhoidon johtamiskoulutus (UTU), sairaanhoitaja
psykoterapeutti Marja Niskasaari

Marja Niskasaari

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: paripsykoterapia, perheterapia, vanhempien ohjaus
Suuntaus: perheterapia
Koulutus: perheterapeutti VET, debriefing-ohjaaja, NLP master, tunnekeskeisen pariterapian syventävät opinnot, työnohjaaja systeeminen ja ratkaisukeskeinen, uusperheneuvoja, emotionaalisen trauman hoito (5pvä), HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi, tunnekeskeinen pariterapia; perusopinnot, pariterapia, sosiaalityöntekijä
psykoterapeutti Kai Silfver

Kai Silfver

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: ruotsi, suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: perheterapia
Suuntaus: perheterapia
Koulutus: psykiatriaan erikoistunut sairaanhoitaja, avoimen dialogin käyttö, kaksoisdiagnosien hoito, koulutus ja pitkä kokemus: alkoholi- ja huumeriippuvuuksien hoito sekä sairauksien psyykkinen kuormittavuuden hoito, päihdeterapeutti /yksilöohjaus, HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi, perheterapeutti ET
psykoterapeutti Ritva Sillanpää

Ritva Sillanpää

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdollisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: integroiva
Koulutus: psykoterapeutti ET, CBASP- Pitkäaikaisen masennuksen hoitomalli, IPT- interpersoonallinen psykoterapia, psykiatrinen sairaanhoitaja
psykoterapeutti Johanna Tiitta

Johanna Tiitta

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: paripsykoterapia, perheterapia, vanhempien ohjaus
Suuntaus: paripsykoterapia, perheterapia
Koulutus: filosofian maisteri, Kätilö, pari-ja perhepsykoterapia ET, Traumakoulutus 6pv, opettaja
psykoterapeutti Sari Venho

Sari Venho

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret
Kela-oikeudet: vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: kognitiivinen
Koulutus: kognitiivinen psykoterapeutti YET, interpersoonallinen psykoterapia IPT, psykiatrinen sairaanhoitaja, TtM (opiskelija) mielenterveyteen suuntautuva hoitotiede
psykoterapeutti Soile Viljanen

Soile Viljanen

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdollisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, vaativa lääkinnällinen kuntoutus, vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: integroiva, ratkaisukeskeinen
Koulutus: psykiatriaan erikoistunut sairaanhoitaja, ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, Kognitiivinen lyhytterapeutti, HOT/ACT peruskurssi

Tiedustelut

Asiakaspalvelumme neuvoo maksutta ajanvarausten, Kela-korvausten sekä terapiamuodon ja terapeutin valinnan kysymyksissä. Terapeuttien ammatillista neuvontaa saa verkkoneuvontapalvelusta tai varaamalla ajan vastaanotolle.

Haluatko kysyä terapiasta tai työnohjauksesta? Ota yhteyttä.
Kysymyksesi:
Sähköpostiosoitteesi:

Asiakaspalvelumme vastaa sinulle henkilökohtaisesti yhden työpäivän sisällä. Neuvonta on sinulle maksutonta.

Ajanvaraukset ja tiedustelut verkossa, sähköpostitse tai puhelimitse
044 4141 000